Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä

L U O V A J A

Paanpa: Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä
Voiko kone rakastaa? Voiko edes ihminen koskaan rakastaa? Voivatko ihminen ja kone koskaan löytää toisensa? Entä miten onnistuu lihan ja metallin välinen intiimisuhde? Ne ovat tärkeitä kysymyksiä, joista ei ole vielä edes väitöskirjaa tehty(!). Ihmisenä, lihaisana koneena, en voi välttyä niiltä ajatuksilta, joita biologiset, sisäämme koodatut seikat meissä aiheuttavat; ihastuminen, vihastuminen, halu koskettaa ja tulla kosketetuksi, kyky tuntea ikävää ja ehkä jopa niin sanottua rakkautta - ne ovat tuntemuksia, jotka ihminen on eristänyt päässään tapahtuvista sähköisistä ilmiöistä ja nimennyt. Näinä aikoina osa niistä on jopa tuotteistettu, niin että niitä voidaan myydä esimerkiksi television ohjelmasisältönä tai ulkoasultaan räikeiden liikeyritysten palveluina (puhumattakaan kaikenlaisista Internetin deittisivustoista). Maailma, jota yritämme hahmottaa jokapäiväisessä elämässämme, on lopulta vain ihmisen itsensä luoma. Niin ovat myös kaikki koneet, ja niin ovat kaikki tämän päivän ihmisetkin. Muoto on mielivaltaa, ja tieteellisen nykykäsityksen mukaan sieluakaan ei kai ole... Esitänkin perustavaa laatua edustavan kysymyksen: Mitä eroa on kohdussa kasvaneella ja tehtaan linjastolla pala palalta rakennetulla laitteella? Molemmilla on (ainakin useimmissa tapauksissa) jonkin sortin kalkulaatioihin kykenevä käyttöjärjestelmä alisovelluksineen. Tieteiskirjallisuuden kasvattamana yksilönä koen tehtäväkseni kysyä, spekuloida sillä, mitä ihminen todellisuudeksi kutsuu. Vastauksia, ainakaan puolueettomia, en odota koskaan saavani. Koen myös, että musiikki on aivan yhtä hyvä formaatti näiden kysymysten esittämiseen kuin tieteelliset (tai tieteis-) julkaisutkin. Tämän levyn myötä olen saanut mm. kokea konerakkautta, olla sadistisen hammaslääkärin fantasioiden kohteena, surra omaa yksinäisyyttäni ihmisenä sekä kaiken tämän taustalla rakentaa ja korjata omaa vinoa maailmankuvaani. Levyn äänitin, teemaan vallan mainiosti sopien, omassa makuuhuoneessani, jossa myös kirjoitin suurimman osan biiseistä. Jaakob Karhun ottaessa yhteyttä levyn tekemisestä noin puolet biiseistä oli olemassa jonkinlaisessa muodossa, mutta heti ymmärsin, että tällainen levy siitä tulee. Olkoonkin, että biiseillä on tapana ottaa aina välillä oma suuntansa ja ryömiä otteeni ulottumattomiin. Jos uskon johonkin, niin siihen, että asioilla on tapana järjestyä, tarkoitti se sitten hyvää tai huonoa, selkeää muotoa tai vaikeammin havaittavaa kuviota. Niin kävi myös Ihmisen ja koneen välisen ystävyyden kanssa. – Pasi Palonen, Tampereelle toukokuussa 2009		Can a machine feel love? Can even a human being feel love? Can a human and a machine ever find each other, romantically? What about an intimate relationship between flesh and cold, cold metal? These are important questions of which no-one has ever written even a doctoral thesis(!). As a human being, as a machine of flesh, I've been coded with these biological scripts that cause us to feel crush, hate, the need to touch and be touched, the ability to feel sorrow and even so-called love - these are emotions, electrical phenomena going on in the brain, that man has located and given them names. These are the days of making a consumer product from every basic need man has, so that these needs can be sold for example as part of TV's programme flow or as a sex shop's services (not to mention all those dating sites over the Internet). The world we try to perceive every day is after all created by man. Man has also created every machine and every human being of today. Form is discretion, and there is no soul... So, I make a profound question: Is there really a difference between a creature grown in a womb and a machine, built up piece by piece in a factory? These both creations have (in most cases) some sort of an operating system with some sub programs. As an individual raised by science fiction literature, I strongly feel the urge to ask, to speculate about the thing called 'reality'. I do not expect getting neutral answers, if any. I also feel that pop music is as good a format to make these questions as a scientific (or a science fiction) publication is. I have been honoured to feel a machine kind of love, to be a guinea pig for a sadistic dentist's dark fantasies, to mourn my own loneliness, and between all of this I've been conceiving and amending my own views of this planet, Earth. I recorded this record in my bedroom where I also wrote most of the songs. When Jaakob Karhu contacted me about making this CD-R, about half of the songs existed in a form or another. Quickly I understood what it was going to be, even if my songs tend to take a direction of their own and crawl out of my reach. If I believe in something, it is that things tend to work out somehow - may the results be for good or bad. This happened to 'Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä', too. – Pasi Palonen, Tampere in May 2009